Porin Prisma lisää myyntiä infonäytöillä

Vilkkaimpina päivinä Prismassa käy yli 20 000 asiakasta.

Satakunnan Osuuskauppa käyttää FirstView-näyttöjä Prismojen lisäksi, S-Marketeissa, Saleissa, ABC-asemilla, Karla-autohuoltamoissa, KodinTerroissa, Emotioneissa, S-Pankeissa, ja Sokoksella. Satakunnan OSK myös hyödyntää näyttöjä muun muassa ristiinmarkkinoinnissa ja tapahtumamainonnassa. Satakunnan Osuuskaupassa on panostettu näyttöjen määrän ja hyvin mietityn sijoittelun lisäksi myös näytöillä esitettävään sisältöön. Näytöillä on käytetty suuria fontteja, vähän tekstiä kerrallaan, ja korostettu puoleensavetävyyttä kuvin, värein ja oikeanlaisin asettelumallein.

- Miksi emme hyödyntäisi yli 17 tuhannen neliön myymälätilaamme paremmin tuotteidemme markkinointiin, pohti Prisma-johtaja Janne Nurmi pari vuotta sitten.

- Myymälämarkkinointi on meille tärkeä juttu. Asiakkaat tulevat Prismaan pääsääntöisesti ruokaostosten takia, ja haasteena on saada myytyä heille myös käyttötavaraa.

Ratkaisuna tehokkaampaan myymälämarkkinointiin Prismaan hankittiin FirstView-infonäytöt, joilla voidaan vaikuttaa myymälässä tapahtuviin ostopäätöksiin.

Näyttöjä eri tarkoituksiin

Porin Prismassa kolmisenkymmentä 32-47 -tuumaista infonäyttöä on sijoitettu eri puolille taloa; sisääntulon tuulikaappeihin, aulatiloihin, myymäläkäytävien risteyksiin, liha-, kala-, ja leipomotuotteiden palvelutiskien yläpuolelle, käyttötavarahyllyjen päätyihin, sekä henkilökunnan taukotiloihin.

Janne Nurmi korostaa, että infonäyttöjä hankittaessa on tärkeää suunnitella niiden sijoittelu myymälässä.

- Mietimme tarkkaan kuinka asiakas liikkuu myymälässämme ja missä vaiheessa hän on valmis ottamaan minkäkinlaista tietoa vastaan. Ruokaosastolla näytöt on sijoitettu tyylikkäästi ylös kuutioihin, jottei syntyisi mitään ahdistavaa ostos-TV -fiilistä.

Hyllynpäätynäytöillä tehoa myyntiin

- Joulumyynnin aikaan 2012 otimme käyttöön hyllynpäätynäytöt, jotka on sijoitettu niissä mainostettavien tuotteiden viereen. Näytöt toimivat langattomina samassa FirstView-järjestelmässä muiden näyttöjen kanssa, ja niitä on helppo siirtää tarpeen mukaan hyllyn päädystä toiseen.

- Äänen ja liikkuvan kuvan ansiosta näyttöjen huomioarvo on erinomainen ja tulokset näkyivät heti selvästi tuotteiden myynnissä. Hyllynpäätynäytöissä voidaan esittää samaa materiaalia jota käytämme TV-mainoksissa. Samaa mainosta kannattaa pyörittää korkeintaan viikon verran, jotta sen huomioarvo säilyisi.

Myös henkilökunnan taukotiloihin on hankittu infonäytöt ja siellä ne palvelevat sisäisen tiedottamisen välineinä.

- Henkilökunnastamme vain hyvin pieni osa työskentelee tietokoneen äärellä, joten infonäytöt ovat olleet todella suuri apu sisäiseen viestintään. Henkilöstön näyttöihin tuottavat sisältöä Satakunnan Osuuskaupan henkilöstö- ja viestintäosasto, sekä toimipaikat itsenäisesti.

Julisteet historiaan

- Tuulikaapeissa näytöillä on ylivoimaisesti suurin huomioarvo asiakkaiden astuessa sisään myymälään. Näyttöjen ansiosta olemme päässeet irti hankalista julistetelineistä ja säästyneet julisteiden painattamiselta. Voimme olla varmoja siitä. että oikea tieto on oikeaan aikaan esillä, ja samalla säästämme sekä aikaa että rahaa, Nurmi kertoo.

- Aulanäytöt puolestaan toimivat tiedottamisen välineinä. Aulassa ihmiset usein viivähtävät pidempään, jolloin heillä on aikaa silmäillä näyttöjä tarkemmin. Aulan näytöillä palvelemme asiakkaitamme tiedottamalla myös esimerkiksi lähialueen tapahtumista.

Satakunnan Osuuskauppa käyttää FirstView-näyttöjä Prismojen lisäksi S-marketeissa, Saleissa, ABC-liikennemyymälöissä, Karla-autohuoltamoissa, Kodin Terroissa, Emotion-kauneudenhoitomyymälöissä, S-Pankeissa, ja Sokoksessa. Eri toimialojen välillä tehdään myös ristiinmarkkinointia ja -tiedottamista.

Helposti päivitettävät näytöt

Infonäyttöjen sisältöä on helppo päivittää ja ajastaa siten, että viesti näkyy samanaikaisesti joko kaikilla näytöillä, tai näyttökohtaisesti.

- Meillä yksi henkilö hoitaa kaikkien alueemme Prismojen näyttöpäivitykset, ja Satakunnan Osuuskaupan mainososasto ylläpitää muiden toimipaikkojen näyttöjä. Yhtenäinen visuaalinen ilme säilyy, kun noudatetaan SOK:n graafisia ohjeita ja valmiita pohjia. Myymälässä näytöt toimivat ns. vilkaisumediana, ja siksi niissä pitää jatkuvasti olla vaihtuvaa ja katsojalle mielekästä sisältöä.

- Näyttöihin kannattaa laittaa mahdollisimman vähän tekstiä isolla fontilla, ja puoleensavetäviä kuvia, Nurmi vinkkaa.

- Uskon, että FirstView-järjestelmällä pystyisimme tekemään vieläkin enemmän markkinoinnin ja tiedottamisen saralla. Näyttöjä voisi linkittää muuhun sähköiseen viestintään ja järjestelmään voisi hankkia isompia ulkonäyttöjä, kunhan niiden hinnat vähän laskevat, Nurmi visioi.

Tai soita suoraan

Kaikki yhteystiedot

Tässä kohteessa käytetyt tuotteet

Tilaa tuorein Digital Signage -tieto sähköpostiisi!