25.11.2014

/

Alkoholimainonta ja digital signage

Jaa artikkeli

Tammikuun alussa voimaan astuva alkoholilaki rajoittaa tuntuvasti alkoholin mainontaa Suomessa. Mainonnan tarve kuitenkin säilyy ennallaan juomayhtiöiden kilpaillessa muun muassa siitä, minkä merkkistä siideriä tai olutta kuluttaja kaupan hyllystä poimii. Mainonta digitaalisilla näytöillä ei kuulu kiellettyjen listaan, kunhan näyttö pysyy sisätiloissa. Ristiinmarkkinointi digital signage-näytöillä tarjoaakin juomayhtiöille keinon tavoittaa kohderyhmät jopa aiempaa tarkennetummin.

(kuva: Markkinointi & Mainonta)

Uuden lain myötä kotimaiset juomayhtiöt joutuvat lopettamaan seuraavat tutut mainonnan keinot: kilpailut, pelit ja arvonnat, ulkomainonta, tunnetut maamerkit, logot jakeluautojen kyljissä, sekä mainonta sosiaalisessa mediassa. Se jää nähtäväksi, miten paljon tällä on varsinaista vaikutusta nuorten juomiseen. Varmaa on, että juomayhtiöille laki aiheuttaa kustannuksia ja lisätyötä. Pakon edessä saatetaan kuitenkin löytää uusia toimintatapoja, joita ei aiemmin ole osattu tai huomattu hyödyntää.

Yksi näistä tavoista on digitaalisten näyttöpintojen käyttäminen sekä kohdennettuun mainontaan että ristiinmarkkinointiin.

Yksi ammattitason digital signage-näyttöjen parhaita puolia on ehdottomasti viestien kohdentaminen, ajastaminen, ja reaaliaikaisuus. Näyttöjen avulla kuva- ja videomateriaalia voidaan kohdentaa esimerkiksi sijainnin tai vuorokaudenajan mukaan. Juomatarjoukset ja brändivideot saavat lakimuutoksen jälkeenkin olla esillä ravintoloiden ja kahviloiden tiloissa. Ajastuksen avulla lounasasiakkaille voidaan esittää eri materiaalia kuin viikonloppujuhlijoille.

Toinen etäpäivitettävien näyttöjen etu on materiaalin tuottamisen ja levittämisen kustannustehokkuus. Suuret printtimainokset vaativat suunnittelun, painatuksen, kuljetuksen, ripustuksen, ja kierrätyksen. Digitaalisilla näytöillä riittää materiaalin suunnittelu ja lähetys vaikka tuhannelle näytölle eri puolilla maata etänä Internetin kautta.

(kuva: FirstView)

Ulkomainoksista luopumaan joutuvat juomayhtiöt tarvitsevat ravintolamainonnan ohella edelleen näkyvyyttä ja imagomarkkinointia. Ristiinmarkkinointi ja kumppaneiden mainospintojen hyödyntäminen mahdollistaa juomayhtiöiden näkyvyyden myös paikoissa, joissa kuluttaja ei ensisijaisesti odota alkoholimainontaa. Kauppojen ja myymälöiden näytöillä voidaan vaikuttaa asiakkaiden ostopäätöksiin. Ristiinmarkkinointia voidaan tehdä myös ravintoloiden ja myymälöiden ulkopuolella aina henkilöstötiloista odotusauloihin, ja ostoskeskusten käytävistä palvelutiskeille.

Kyse ei ole siitä, että yritetään saada asiakkaat ostamaan alkoholia enemmän tai useammin. Mainonnan yhtenä tarkoituksena on varmistaa, että ostoskoriin päätyy oman brändin tuote, ei kilpailijan. Olutta kaupasta hakemaan lähtevä asiakas hakee sitä joka tapauksessa, näkee mainoksia tai ei.

Mainonnalla voidaan lähinnä vaikuttaa siihen minkä juomayhtiön etiketti päätyy kassahihnalle tai minkä yhtiön brändi on vahvin -ei niinkään siihen miten paljon tai usein asiakas juo.

Digitaaliset näyttöpinnat yleistyvät jatkuvasti, eikä niiden tehokkuutta tai tarpeellisuutta enää kannata sivuuttaa on sitten kyse alkoholi- tai mistä tahansa muustakin mainonnasta. Tapoja käyttää näyttöpintoja on monia, aina oman järjestelmän hankinnasta mediatilan ostamiseen. Näyttöjä käyttäville myymälöille ja ravintoloille mainostilan myyminen tavarantoimittajille, panimoille, ja juomayhtiöille voi jopa tuottaa lisätuloja. Ainoastaan yritysten oma aktiivisuus näyttöjen käyttöön määrittää sen mitkä brändit nähdään julkisissa tiloissa myös tulevaisuudessa.

Jaa artikkeli

Liity FirstView-sisäpiiriin

Ota yhteyttä

Laita meidät töihin!

Ota yhteyttä, niin lähdetään yhdessä luomaan sinulle sopiva Digital Signage-ratkaisu. Tyhmiä kysymyksiä ei ole, joten varaa ilmainen konsultointi!

Juha Kähäri

Myyntijohtaja

juha@firstview.fi

+358 40 511 8511

Matthieu Alfont

Asiakaspäällikkö

matthieu@firstview.fi

+358 40 098 8833

Isto Lindström

Kehitysjohtaja

isto@firstview.fi

+358 400 940 662

Tommi Högmander

Toimitusjohtaja

tommi@firstview.fi

+358 40 749 0190