Heti eikä huomenna – Digital signagen avulla kerrot asiasi kun se on vielä ajankohtainen

Suunnitelmallisuus niin viestinnässä kuin muunkin liiketoiminnan pyörittämisessä on monen ammattilaisen toiveunissa. Mutta vaikka kuinka olisi markkinointisuunnitelmat pohdittuna ja julkaisukalenterit järjestyksessä, niin aina niitä ylläreitä tuppaa tulemaan.

Milloin kulmahuoneen herrat visioivat uusia toimenpiteitä markkinoinnin tekijöiden päänmenoksi tai kiristyvä kilpailutilanne painostaa taktisiin markkinointiponnistuksiin.

Arvaamattomia tilanteita tulee ja ajankohtaisuus nykymenossa on valttia. Täytyy olla ajanhermoilla ja tehdä reaaliaikaista viestintää silloin kun tilanne sitä vaatii. Vikkelällä reagoinnilla voi parhaimmillaan tuottaa merkittävää lisäarvoa asiakkaalle ja tehdä itsensä merkitykselliseksi asiakkaan silmissä. Toimi siis eturintamassa ja reagoi ennen kuin muut ehtivät ensin.

Jotta nopea reagointi onnistuisi, tarvitaan siihen soveltuvia viestintävälineitä. Jos alat miettimään niitä vasta siinä vaiheessa kun tuli on jo irti, olet jo auttamattomasti myöhässä.

Digitalisoituminen on avannut uusia, ketteriä mahdollisuuksia sisältötyöläisten avuksi ja esimerkiksi sosiaalisesta mediasta on tullut tärkeä työkalu yritysten markkinointiviestinnälle.

Kun viestit halutaan tuoda nopeasti näkyville myös yrityksen toimipaikkoihin, kannattaa katseet suunnata digital signagen suuntaan.

Infonäytöt ovat äärimmäisen nopea väline tuoda tiedotteet ja markkinointiviestit näkyviin yrityksen tiloihin reaaliaikaisesti. Päivittäminen onnistuu vain muutamalla klikkauksella tai jopa automatisoidusti. Digital signage toimii yhtälailla yrityksen sisäisessä viestinnässä kuin markkinointiviestinnässä yrityksen asiakkaille.

FirstView MediaCloud sisällönhallinta

Säästä hermojasi ja suunnittele julkaisuprosessisi tehokkaaksi

Parhaimmillaan digital signage toimii silloin kun se on liitetty osaksi viestinnän kokonaispalettia. Tällöin infonäytöt ja muut käyttämäsi kanavat saadaan toimimaan saumattomasti yhdessä ilman turhia kikkailuja.

Digital signage -näytöillä voidaan hyödyntää olemassa olevia materiaaleja tai sisällönpäivitystä voidaan automatisoida omien voimien säästämiseksi. Sisältöä voidaan tuoda ilman manuaalista työtä esimerkiksi somekanavista, verkkosivuilta tai muista taustajärjestelmistä.

Tehokkaaksi suunniteltu julkaisuprosessi säästää paitsi aikaasi, mutta tekee myös hommasta yksinkertaisesti ajankohtaisempaa ja nopeampaa.

Kaikkihan me tiedämme, että joulumainokset helmikuussa eivät palvele enää ketään vaan aiheuttavat ennemminkin negatiivisia reaktioita. Tarjoa asiakkaille relevanttia tietoa ja mikä tärkeintä luo heille tarve seurata viestintäkanaviasi. Tämä onnistuu kun työkalusi ovat kunnossa!

Tehokkaampia työkaluja toimipaikkasi viestintään saat meiltä.
Ota yhteyttä niin jutellaan aiheesta lisää!

Tykkäätkö tästä artikkelista?

Jaa Facebookissa
Jaa Twitterissä
Jaa Linkedinissä
Lähetä sähköpostilla