Kirkas teräväpiirtonäyttö ei ole pelkästään tyylikäs osa yrityksen sisustusta vaan tehostaa aidosti myös ajankäyttöäsi. Infonäyttö onkin väsymätön asiakaspalvelija, joka opastaa, informoi ja ohjaa asiakkaitasi oikeassa paikassa ja juuri oikeaan aikaan.
Olet varmaan joskus osallistunut tapahtumaan tai käyttänyt palveluita yrityksessä, jossa mikään ei ole oikein toiminut. Järjestelyt on hoidettu huonosti ja opastus sekä tiedottaminen ovat olleet puutteellisia. Tai ainakin olet ehkä saanut kuunnella kaverisi urputusta siitä miten huonosti hommat oli paikan päällä hoidettu.
Tarvittavan informaation jakaminen asiakkaille ei vaadi suurempia taikatemppuja ja toteutus voidaan hoitaa tyylikkäästi nykyteknologiaa hyödyntäen. Yksinkertaisetkin ohjeet ja opasteet tekevät asiakaskokemuksesta sujuvamman ja palkintonasi on todennäköisemmin tyytyväinen asiakas.
Hyödynnä infonäyttöjä tehokkaasti tapahtumissa ja eri palvelutilanteissa
Sen sijaan, että tuhlaat työntekijöiden aikaa rutiininomaisiin, toistuviin palvelutilanteisiin voisi infonäytöt valjastaa tekemään ne heidän puolestaan. Infonäyttöjä voidaan hyödyntää asiakaspalvelun välineenä ja ne voivat kertoa vastaukset esimerkiksi asiakkaiden yleisimpiin kysymyksiin tai esitellä palvelutarjontaasi:
- mitkä ovat palvelupisteen aukioloajat
- mistä tietty konferenssitila löytyy
- kuka tilaisuudessa esiintyy ja mitä on seuraavaksi ohjelmassa
- mistä tilan tai tapahtuman eri toiminnot löytyvät
- mihin kulkusuuntaan pitäisi liikkua
- minkälaisia palveluita yrityksesi tarjoaa jne.
Näytöt voidaan sijoittaa toimipisteen ikkunaan, ne voivat sijaita toimitilojen auloissa, kongressi- tai messukeskuksien käytävillä tai ulkotapahtumissa kulkureiteillä ohjaamassa ihmisiä oikeisiin suuntiin.
Opasteiden ja tiedotteiden päivittäminen ei vaadi sinulta paikan päällä käymistä, sillä homma hoituu etänä selainpohjaisen infonäyttöjärjestelmän avulla. Kun hyödynnetään valmiita ulkoasupohjia, ei päivittämiseen mene aikaakaan kuin vaivaiset pari minuuttia. Voit siis unohtaa printattujen lappujen teippailut, sinne tänne sinkoilun ja säästää kallisarvoista aikaasi.
On helppoa toteuttaa asiat kuten ennenkin – parannusta entiseen se ei kuitenkaan yleensä tuo. Viimeistään nyt on aika pohtia miten hoidat tapahtumien tai tilaisuuksiesi viestinnän kunnialla maaliin ja varmistat tyytyväiset kävijät.