Jonottaminen on useimmiten melko tylsää. Pahimmillaan se on turhauttavaa, epämääräistä ja jopa stressaavaa, eikä se ole lähtökohtaisesti kovin hyvä aloitus asiakaskokemukselle. Lisäksi se on yksi alihyödynnetyimmistä kosketuspisteistä asiakaspolulla.
Totuus on kuitenkin tämä: jonossa seisova asiakas on jo päättänyt asioida kanssasi. Hän on fyysisesti tilassasi. Hänellä on aikaa ja hän odottaa sinua. Se on harvinainen hetki palveluliiketoiminnassa: täysin sitoutunut asiakas, jolla on juuri nyt aikaa ottaa vastaan viestejä, ohjeita ja kokemuksia.
Kun jonotus suunnitellaan oikein, se ei ainoastaan sujuvoita palvelua. Se voi parantaa asiakastyytyväisyyttä, tehostaa viestintää ja jopa kasvattaa myyntiä. Moderni jonotusjärjestelmä on paljon enemmän kuin vuoronumerokone. Se on työkalu asiakaskokemuksen rakentamiseen, henkilöstön työn helpottamiseen, datan keräämiseen ja viestintään – juuri silloin, kun asiakkaalla on eniten huomiota annettavana.
Läpinäkyvä jono tuntuu lyhyemmältä kuin se onkaan
Moni ajattelee, että hyvä jonotusjärjestelmä tarkoittaa lyhyempiä jonoja. Totuus on vähän epämukavampi: aina jonoa ei voi lyhentää, mutta kokemusta siitä voi parantaa merkittävästi. Odottamisen suurin ongelma olekaan aika vaan epävarmuus. Kuinka kauan kestää? Montako on edessä? Olenko edes oikeassa jonossa?
Moderni jonotusjärjestelmä tekee jonon etenemisestä selkeää ja ennakoitavaa. Kun asiakas näkee oman numeronsa, arvioidun odotusajan ja jonotilanteen reaaliajassa, kokemus muuttuu konkreettisesti. Kun ihminen tietää kuinka kauan odotus kestää ja milloin oma vuoro tulee, odotusaika tuntuu lyhyemmältä. On paljon helpompi jonottaa 10 minuuttia, kun näet että olet kolmantena vuorossa kuin että et tiedä ollenkaan mikä tilanne on.
Läpinäkyvyys vähentää myös konkreettisesti palveluhenkilöstöön kohdistuvaa painetta. Kun asiakkaat tietävät missä mennään, he eivät tule kysymään toistuvasti ”kuinka kauan kestää?”, ja henkilökunta voi keskittyä varsinaiseen palveluun.
Selkeä jonotilanteen esittäminen vaikuttaa konkreettisesti myös tehokkuuteen. Kun asiakas näkee vuoronsa lähestyvän, hän valmistautuu: siirtyy lähemmäs palvelupistettä ja kaivaa tarvittavat dokumentit valmiiksi. Tämä lyhentää siirtymäaikoja ja näin koko jonotusaikaa kaikille asiakkaille.
Henkilöstö palvelee paremmin, kun he tietävät missä mennään
Asiakaspalvelija, joka näkee reaaliaikaisesti jonotilanteen ja seuraavien asiakkaiden palvelutarpeen, voi valmistautua eri tavalla kuin se, joka kohtaa aina uuden tilanteen nollasta. Kun asiakaspalvelija tietää jo etukäteen, millaisesta asiasta on kyse, palvelu kohdentuu alusta alkaen oikein, eikä ensimmäisiä minuutteja kulu tilanteen selvittämiseen.
Samalla palvelu kohdentuu paremmin: asiakas ohjautuu suoraan oikeaan pisteeseen ja oikean ammattilaisen luo ilman turhaa odottelua. Tämä ei ole mikrotason optimointia, vaan vaikuttaa asiakaskokemukseen koko palvelupolun. Sama määrä asiakkaita palvellaan nopeammin, ruuhka-aikoja hallitaan paremmin, ja asiakkaat kokevat palvelun laadukkaampana, koska se vastaa juuri heidän tarpeisiinsa. asiantuntijalle.
Jonotusaika on viestinnän paras hetki – hyödynnätkö sen?
MediaCloud -sisällönhallinta yhdistää älykkään jonotusjärjestelmän automaattisesti infonäyttöihin, jolloin syntyy täysin uusi viestintäkanava. Infonäytöltä jonottava asiakas näkee ajantasaisen jonotiedon ja tietää, missä mennään. Lisäksi hän on paikalla, hänellä on aikaa katsoa, ja hän on jo motivoitunut, koska hän on jo tullut asioimaan liikkeeseesi.
Näytöt toimivat saumattomasti sekä opastajina että viestintäkanavana:
- Näytä reaaliaikainen jononäkymä ja odotusaika
- Kerro muista palveluistasi, joista asiakas ei välttämättä ole tietoinen
- Tuo ajankohtaiset kampanjat, tarjoukset ja uutuudet näytölle
- Jaa käytännön tietoa, joka helpottaa itse palvelutilannetta
- Näytä uutisia, säätietoja ja muuta yleishyödyllistä tietoa
Kun epävarmuus jonottamisesta poistetaan, vapautuu tilaa muulle viestinnälle. Parhaimmillaan asiakas kokeekin saavansa hyödyllistä tietoa ja ohjeita.
Lue myös blogi: Infonäyttö jonotilassa tekee enemmän kuin näyttää numeron »
Lue lisää, miten infonäytöt palveluna vähentävät investointiriskiä »
Ohjaa datalla, älä mutulla
Älykäs jonotusjärjestelmä kerää arvokkaan tiedon talteen: milloin asiakas saapui, kuinka kauan odotti, millainen palvelutarve oli, kuinka kauan palvelutilanne kesti. Data kertyy automaattisesti, ilman erillistä tutkimusta tai kyselyä.
Henkilöstön resursoinnissa data on kultaa. Tiedetään tarkasti, milloin tarvitaan enemmän väkeä ja milloin voidaan toimia pienemmällä miehityksellä. Myös ruuhkapiikit, kausivaihtelut ja viikonpäivä- tai jopa tuntikohtaiset erot tulevat näkyviin. Tämä mahdollistaa tehokkaan ennakoimisen esimerkiksi sesonkiaikoina.
Lisäksi palveluprosessien kehittäminen helpottuu. Jos jokin palvelutyyppi vie toistuvasti odotettua enemmän aikaa, ongelma voidaan tunnistaa ennen kuin se näkyy asiakaspalautteessa. Ja jos jokin tietty aika päivästä on systemaattisesti hiljainen, voidaan miettiä, miten kapasiteetti voidaan silloin hyödyntää paremmin.
Tällöin ei ole kyse enää jonojen hallinnasta tai kuluerästä. Järjestelmästä tulee investointi, joka tuottaa tietoa operatiivisen päätöksenteon pohjaksi ja palvelukokemuksen optimoimiseksi.
Kenelle jonotusjärjestelmästä on hyötyä?
Jonotusjärjestelmä sopii kaikkialle, missä asiakkaat odottavat vuoroaan – mutta eniten hyötyä siitä on ympäristöissä, joissa asiakasmäärät vaihtelevat merkittävästi päivän, viikon tai vuoden mittaan, palvelutarpeet ovat erilaisia eri asiakkailla, tai henkilöstöresurssit ovat rajalliset ja niiden tehokas käyttö on kriittistä.
Muutamia käytännön esimerkkejä: apteekit, joissa on useita eri palvelujonoja. Pankkikonttorit, joissa kassapalvelu ja sijoitusneuvonta vaativat eri henkilön. Terveyskeskukset, joissa on useampia vastaanottoja ja ja ilmoittautumistiskejä. Kaupan asiakaspalvelupisteet, joissa eri osastojen palvelutarpeet ovat erilaiset. Virastot, joissa yksi asiakas tarvitsee lupaneuvontaa ja toinen pelkän todistuksen.
Kaikissa näissä jonotusjärjestelmä ei vain hallitse jonoa. Se rakentaa paremman palvelukokemuksen alusta lähtien – ja tekee siitä toistettavan, mitattavan ja kehitettävän.
Lue myös blogi, infonäytöt ja äänimaisemointi yhdessä parantavat asiakaskokemusta »
Perinteinen jonotusmenetelmä vs. moderni jonotusjärjestelmä
| Ominaisuus | Perinteinen menetelmä | Moderni jonotusjärjestelmä |
|---|---|---|
| Jonon seuranta | Manuaalinen / ei näkyvyyttä | Reaaliaikainen digitaalinen näyttö |
| Odotusaika asiakkaalle | Ei tietoa | Arvioitu odotusaika näkyvissä |
| Ohjaus oikeaan pisteeseen | Erillinen näyttö tiskin kohdalla | Automaattinen reititys ja opastus |
| Viestintä jonotusaikana | Ei mahdollisuutta | Infonäytöt + kohdennettu viestintä |
| Data ja analytiikka | Ei dataa | Kävijämäärät, odotusajat, ruuhkat |
| Henkilöstön valmistautuminen | Ei ennakkotietoa | Näkee seuraavat asiakkaat etukäteen |
| Lisämyynti ja markkinointi | Ei mahdollisuutta | Kohdennettu viestintä odotusajalla |
Usein kysytyt kysymykset
Kyllä. FirstView’n ratkaisut skaalautuvat hyvin yhden palvelupisteen ympäristöihin. Tärkeintä on, että asiakkaat odottavat ja palvelun laatu halutaan varmistaa. Järjestelmän voi aloittaa pienestä ja laajentaa tarpeen kasvaessa.
Jonotusjärjestelmä integroidaan automaattisesti FirstView’n infonäyttöihin. Sisältöjä hallitaan yhdestä paikasta ja näyttö päivittyy reaaliajassa. Ei erillistä järjestelmää, ei manuaalista päivitystyötä.
Se riippuu ympäristön laajuudesta. Yksinkertaisimmissa tapauksissa järjestelmä on toiminnassa nopeasti. Kartoitamme aina tarpeet ensin ja sen perusteella suunnitellaan käyttöönoton aikataulu.
Jonotusjärjestelmä on palvelukonsepti, ei toimistotarvike
Tiivistettynä: älykäs jonotusjärjestelmä on paljon enemmän kuin vuoronumerokone. Se vaikuttaa asiakaskokemukseen, henkilöstön työn sujuvuuteen, viestintään jonotusaikana ja operatiiviseen päätöksentekoon. Parhaimmillaan se on asia, jota asiakas ei erikseen huomaa, vaan hän vain kokee, että asiointi on sujuvaa, nopeaa ja miellyttävää.
Jos olet miettinyt jonotusjärjestelmän hankintaa tai olemassa olevan päivittämistä, jutellaan. Kartoitetaan yhdessä, millainen ratkaisu sopii juuri teidän ympäristöönne ja mitä siitä saadaan irti.
